 |
Maaliskuussa 2001 otettu kuva kevään
ensimmäisestä pilkkukylkisestä. Ulmajan niska-alueella on syvä
monttu, jossa taimenet viihtyvät pitkin kevättä ennen siirtymistään
itse koskeen. |
 |
Ulmajan niska-aluetta kuvattuna keväällä
korkean veden aikaan. Näin korkean veden aikaa kalojen löytyminen
tuntuu joskus toivottomalta.Lisäksi liikkuminen joen rannassa on
vaikeaa. Yleensä jo huhtikuussa tilanne on täysin toinen ja syvempiä
paikkoja saa etsiä niskan yläpuolelta ja alhaalta viimeisen kosken
alapuolelta. |
 |
Kevään edetessä ja luonnon saadessa
vihreätä ylleen alkaa joella vesitilanne olemaan jo hyvin kesäinen.
Kaloja löytyy jo pitkin koskea. |
 |
Ulmajan kosken alusta on hyvin hidasvirtainen
ja toisin paikoin syväkin. Hyvin otollinen paikka kevään
korrikalastukseen. |